Näytetään tekstit, joissa on tunniste tissit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tissit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ja sisällä syntyy syöpä..

.. no huhhu, ei onneksi.
Kävin eilen tosin siellä rintaklinikalla (jonka nimi muuten on Rintsikka) ja onneksi se kyhmy mun rinnassa on vaan kysta, eikä mitään sen pahempaa. Kyllä pääsi muutama helpotuksen huokaus ja kiitoksia jollekin, tiedä sitten kelle. Tällä hetkellä sille patille ei tehdä mitään, katsellaan joskos se siitä itsestään lähtis pois. Joskus myöhemmin sen voi sit poistattaa, jos siltä tuntuu. Eipä tosta mitään haittaa ole, kun ei ole kipeä tai mitään. Mutta se nuista tisseistä nyt tällä kertaa.

Päivän biisi: Apulanta - Syöpä

maanantai 15. elokuuta 2011

Ratsastusta ja rokin räminää.

Herra K, rokin räminät ei pientä miestä haitannut.

Viikonloppu meni taas aivan liian nopeesti. Se alkoi, ja yhtäkkiä se jo loppui.
Perjantaina mun ihana ystäväni M tuli lapsensa kanssa meille vähän herkuttelemaan ja katseleen leffaa. Sai herra S:kin vähän leikkiseuraa ihanasta tytön tylleröstä. Asuttiin ennen heidän naapurissa ja nähtiin melkein päivittäin, mutta me muutettiin niin on jäänyt noi näkemiset vähän vähemmälle. Lauantaina mentiin sitten samojen ihmisten kanssa ratsastamaan, tai siis lapset ratsasti, sellasella ihanalla shetlanninponilla. Oli aivan ihana aurinkoinen ja lämmin ilma. Kesä älä lopu vielä!! Ratsastuksen jälkeen mentiin ystäväni M:n tädin luokse grillibileisiin. Siellä lapset saivat juosta villinä ja vapaana isolla pihalla, ja hyppiä isolla trampoliinilla. Kuunneltiin hieman rokin räminääkin, kun ystäväni mies soitti bändinsä kans jotain cover-rokkibiisejä. Aivan mahtavaa! Tosi kiva viikonloppu siis oli, tämän kaiken toiminnan lisäksi ollaan katseltu herra F:n kans ainaki satamiljoonaa leffaa.

Nyt on taas uus viikko käsillä, ja mitään sen kummempia ei ole suunnitelmissa. Lauantaina kyllä lähdetään Muumimaailmaan mun porukoiden kanssa, ovat jo kesän alussa luvanneet herra S:lle, että vievät hänet sinne. Me sit päätettiin koko poppoo lähteä mukaan. Mennään Turkuun yhdeksi yöksi, mies ei ole vielä Turussa käynyt kertaakaan, vaikka on asunut Suomessa kuitenkin jo neljä vuotta. Huomenna mulla ois heti aamusta aika rintaklinikalle ultraäänitutkimukseen. Mulla siis on tississä patti, jota luulin vaan tiehyttukokseksi, kun imetän. Neuvolalääkäri kuitenkin jälkitarkastuksessa sanoi heti, ettei se patti oo mikään tukos, ja se on heti tutkittava. Toivottavasti kuitenkin on ihan hyvälaatuinen patti, mutta tottakai sitä pelkää sitä pahinta.

Päivän biisi: Flyleaf - Fully Alive